Back to business – yli 50-vuotiaille korkeakoulutetuille työnhakijoille

Kenelle Pirkanmaan TE-toimiston ensisijaisesti yli 50-vuotiaat korkeasti koulutetut työnhakija-asiakkaat, joilla on takana 3-6 kk työttömyyttä. Kohderyhmä kattaa niin alemman kuin ylemmänkin korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt.

Missä Spring House tarjoaa palvelua koko Pirkanmaan alueella. Toimitilamme Pirkanmaalla sijaitsee Tampereen keskustassa. 

Mitä tarvitset Vahva motivaatio löytää työpaikka, tahto työllistyä ja valmius tehdä töitä oman työllistymisen eteen.

Mitä saat meiltä Henkilökohtaisen työnhaun valmentajan, jonka kanssa kirkastetaan omat vahvuutesi ja ammatillinen osaamisesi työnhakua varten ja aloitetaan aktiivinen työnhaku. Valmentaja antaa tukea ja sparraa työpaikkojen löytymisessä. Kartoitamme juuri sopivat työnhaun väylät Sinulle. Ihan aluksi saat apua työnhakuasiakirjojesi päivittämiseen ja niiden laatimiseen, sekä esimerkiksi osaamistasi esittelevän portfolion kokoamiseen. Tämän jälkeen alkaa aktiivinen työnhaku ja -etsintä!

Valmentaja toimii myös omana rekrytointikonsulttinasi – hänen kauttaan sisaryhtiömme StaffPointin alueelliset, valtakunnalliset sekä kansainväliset uramahdollisuudet ovat ulottuvillasi. StaffPoint tarjoaa monenlaisia urapolkuja 12 eri toimialalla. Esimerkiksi StaffPointin ICT-toimialan erikoisosaajat auttavat StaffPointin asiakasyrityksiä palvelutuotannossa, asiakastuessa ja vaativissa asiakasprojekteissa. StaffPoint työllistää mm. IT-suunnittelijoita, tietoturva-asiantuntijoita, web-suunnittelijoita, kuvankäsittelijöitä, tukihenkilöitä, tallentajia ja tietoliikenneasentajia. StaffPoint rekrytoi henkilöstöä  myös asiakaspalvelun, myynnin, markkinoinnin, viestinnän sekä talous- ja henkilöstöhallinnon erilaisiin tehtäviin – Back Office- ja assistenttitehtävistä aina yritysten johto- ja avainhenkilöstöön. StaffPoint on merkittävä palvelualojen työllistäjä, esim. hotelli- ja ravintola-ala työllistää vahvasti. Lisäksi StaffPoint on Suomen suurin HoReCa-toimialan henkilöstöpalveluiden tarjoaja: välitämme noin 50 % kaikista alan työvuoroista, ja ravintolatyöntekijämme tekevät keskimäärin 277 000 työvuoroa vuodessa. Työntekijämme ovat alansa rautaisia ammattilaisia – ravintolapäälliköitä, hovimestareita, baarimestareita, tarjoilijoita ja kokkeja. Kaupan ammattilaisemme puolestaan tekevät vuodessa keskimäärin noin 100 000 työvuoroa, hyllyttäjästä myymäläpäällikköön. Asiakasyrityksiämme ovat mm. Fonecta, Verohallinto, TeliaSonera, TaksiHelsinki, Viasat, Suomen Lähikauppa Oy, Prisma, Finnkino, Lapland Hotels, Picnic.

StaffPointilla on johdon suorahakupalveluiden tuottajana (StaffPoint Executive) laajin verkosto Suomessa ja kansainvälisesti. Toimimme 20 paikkakunnalla Suomessa ja 50 maassa kansainvälisesti. Liityimme osaksi kansainvälistä Pedersen & Partners -suorahakuyritystä 1.1.2015. Asiakkaamme etsivät jatkuvasti kauttamme avainhenkilöitä avoinna oleviin tehtäviin.

Lue staffpointlaisten monipuolisista uratarinoista täältä.

Miten Valmentajan kanssa on henkilökohtaisia tapaamisia, minkä lisäksi yhteyttä pidetään puhelimitse ja verkon yli.

Lisäksi järjestämme mahdollisia ryhmätapaamisia pilotin osallistujille. Tapaamisissa pääset verkostoitumaan muihin työnhakijoihin ja vaihtamaan ideoita sekä saat valmennusta työnhaun eri teemoista, esim. sosiaalisen median työnhakukampanjan luominen, työhaastatteluun valmistautuminen tai itsensä työllistäminen elinkeinonharjoittajana.

Kuinka kauan Palvelun kesto on 4 kk per työnhakija.

Miten pääset mukaan Voit ilmoittautua mukaan palvelun infotilaisuuksiin Pirkanmaan TE-toimistossa Tampereella 8.9.2016 ja 13.10.2016 TE-toimiston tapahtumakalenterin kautta tai suoraan palveluun Pirkanmaan TE-toimiston sivujen kautta (ilmoittautuminen aukeaa viikoilla 30-31).

 Lisätietoja Spring House, puh. 09 72 62800 tai info@springhouse.fi ja Pirkanmaan TE-toimisto